Historia

YHDISTYKSEN HISTORIAA

Toiminnan vaiheista
1960- ja 1970-luvun vaihde oli suurta maaseudun murrosta. Muutettiin sekä Ruotsiin, että eteläisempää Suomeen. Uudet rakennustyylit ja -materiaalit valtasivat myös maaseutua. Sota oli hävittänyt suuren osan Lapin rakennuskannasta  ja Kemijoen valjastaminen turmellut kulttuurimaisemaa. Peräpohjalaisen talon ja lappilaisen kulttuurimaiseman nähtiin olevan vaarassa. Aktiivisesti tilanteen korjaamiseksi vaikuttivat muun muassa lääninhallituksen kaavoitus- ja rakennustoimentarkastaja Tapio Ritvanen, työvoimatoimiston toimistopäällikkö Otto Timonen, maanviljelysneuvos Ahti Risku, kauppaneuvos Veli Aine, toimittaja Jukka Häyrynen ja Kemijokiyhtiön lakimiesTeuvo Hulkko. Myös Suomen kulttuurirahaston Lapin rahasto tuli kuvaan mukaan ja sen aloitteesta lähti liikkeelle yhdistyksen perustaminen.

Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 27.5.1974. Mukana kokouksessa oli kymmenen yhteisöä: Suomen kulttuurirahasto, Lapin maatalouskeskus, MTK – Lappi, Rovaniemen Totto, Kemin kotiseutu- ja museoyhdistys, Alatornion pitäjäseura, Ylipaakkolan kotiseutuyhdistys, Sodankylä-seura sekä Muonion ja Simon kunnat. Voidaan sanoa, että yhdistyksen takana olivat kaikki maakunnan kehittäjä ja kulttuuritahot. Yhdistyksen alkupääomana oli Suomen kulttuurirahaston myöntämä 17500 mk.

Alkuvuosien merkittävämpiä toimijoita olivat muun muassa Ahti Risku, Annikki Hirvelä, Esko A Repo, Valdemar Svanberg ja Seppo Sotasaari. Toiminta keskittyi tuolloin erityisesti peräpohjalaiseen taloon ja sen kunnostamiseen. Rahaa rakennusten korjausten tukemiseen ei ollut. Tärkeää oli kuitenkin antaa tunnustusta niille, jotka kunnostivat arvokasta rakennuskantaa perinteitä kunnioittaen. Professori Erkki Salosen esityksestä (1976) otettiin käyttöön Hurrikas-palkinto. Palkinto on esitelty toisaalla kotisivuillamme. Tavaksi tuli, että Hurrikkaita myönnettään joka toinen vuosi.

Kokonaiskuvan saaminen Lapin kulttuurihistoriallisesta rakennuskannasta oli tärkeää. Avuksi tuli Lapin seutukaavaliitto, joka seutukaavan laatimiseen liittyen teetti inventoinnin. Käytännön työn tekivät Oulun yliopiston arkkitehtuuriosaston opiskelijat Jorma Huuskon  ja Jorma Tepon johdolla. Kuvaavaa asenteille oli, että seutukaavaliitto ei myöntänyt kuitenkaan rahaa inventointiteoksen julkaisuun. Tarvittiin opetusministeriön tuki (200 000 mk), jotta teos (Lapin läänin rakennusperintö 1984) voitiin painattaa. Muita yhdistyksen julkaisuja ovat Peräpohjalainen talo -korjausohjeita (1992) sekä Jälleenrakennuksen perintö Lapissa (2004). Molemmat kirjat on toimittanut arkkitehti Antti Pihkala.

Saadakseen suuren yleisön kiinnostumaan rakennusperinnöstä ja kulttuuriympäristöstä, yhdistys on järjestänyt suunnittelu- ja piirustuskilpailuja, muun muassa peräpohjalainen asumisratkaisu 1977 sekä kouluille suunnattu rakennusperinneaiheinen piirustuskilpailu 1998.

Merkitttävä osa yhdistyksen toimintaa on ollut tutustumismatkat eri puolille maakuntaa, joissa on etsitty mahdollisia palkittavia kohteita ja toisaalta luotu yhteyksiä paikallisiin vaikuttajiin. Yhdistyksen talouden heikentyessä matkat ovat tosin viimevuosina vähentyneet.

Alkuvuosien toiminnassa myös Suvannon kylä näytteli merkittävää roolia. Opetusministeriön tuella järjestettiin siellä muun muassa päretalkoot 1974.

Yhdistys on pyrkinyt toiminnallaan vaikuttamaan yksittäisten kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten säilymiseen, joskus onnistuen, joskus epäonnistuen. Onnistuneisiin kohteisiin lukeutuvat Tervolan vanha kirkko ja Kemin leipätehdas, epäonnistuneisiin taas Kenraalinmaja Rovaniemellä ja Vallon talo Torniossa.

Alkuaan yhdistyksen varsinaisina jäseninä saattoivat olla vain kunnat ja muut yhteisöt. Luonnolliset henkilöt saattoivat olla kannatusjäseninä. Aikaa myöten henkilöiden rooli on tullut kuitenkin entistä tärkeämmäksi ja nähtiin tarpeelliseksi, että he voisivat olla myös varsinaisia jäseniä. Kuntien edustajilla on kuitenkin vuosikokouksissa useampi ääni, joten kuntien roolia haluttiin edelleen korostaa.  Saman aikaisesti  nähtiin valtuuston rooli liian raskaaksi pienessä yhdistyksessä. Niinpä valtuustosta luovuttiin, mutta samalla hallituksen jäsenten lukumäärää lisättiin riittävän alueellisen edustuksen turvaamiseksi. Yhdistyksen sääntöjen muutos tuli voimaan vuoden 2013 alusta. Samassa muutoksessa otettiin käyttöön uusi palkitsemismuoto: Vuoden kulttuuriympäristöteko –palkinto. Syynä tähän oli erityisesti se, että Hurrikas puisena esineenä soveltui huonosti esimerkiksi kivirakenteisen rakennuksen tai laaja-alaisemman kulttuuriympäristökohteen palkitsemiseen.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yhdistyksen toiminnassa yhtenä keskeisenä tehtävänä on ollut osallistua Euroopan rakennusperintöpäivän, nyttemin Euroopan kulttuuriympäristöpäivän, viettämiseen. Valtakunnallinen päätapahtuma järjestettiin Rovaniemellä 1998 ja teemana oli tuolloin jälleenrakennus.

Yksittäisen rakennusten ohella yhdistys on pyrkinyt kiinnittämään huomiota koko kulttuurimaiseman vaalimiseen. Koska kaavoitus on tässä tehtävässä merkittävässä roolissa, on yhdistys pitänyt tärkeänä lausunnon antamista sellaisista eriasteisista kaavoista, joissa käsitellään yhdistyksen toimialaan liittyviä asioita.

Valtion rakennustaiteen palkinto yhdistykselle myönnettiin vuonna 2000.

Toimihenkilöt (täydennetään)

Valtuuston (lakkautettu 2012) puheenjohtajat

Asko Oinas               1974 – 1975
Ahti Risku                1976 – 1983
Kauko Kaasila         1984 – 1992
Olavi Parpala          1993 – 2002
Jaakko Ylitalo          2003 – 2006
Olavi Parpala          2007 – 2012

Hallituksen puheenjohtajat

Ahti Risku               1974 – 1975
Esko A Repo           1976 – 1991
Tero Eloranta         1992 – 1999
Ritva Starck             2000 – 2013
Olavi Parpala          2014 –

Yhdistyksen sihteerit

Annikki Hirvelä       1974 – 1991
Minna Heljala          1992 – 1999
Minna Chudoba      2000 – 2003
Teija Ylimartimo     2004 –